Unelmana hyvin rakennettu kokonaisuus

Kirsikkarinteen rakennusprojektin tarina alkaa varsinaisesti vuodesta 2014. Ideointi alkoi kuitenkin jo viitisentoista vuotta sitten, kun Maarit Elo-Valente ja Ignazio Valente ostivat tontin Marjaniemestä. He olivat ihastuneet itäisen Helsingin rauhalliseen omakotitaloalueeseen, josta oli vain 10 km kaupungin keskustaan.

 

Maarit ja Ignazio ovat harvinaislaatuisia rakentamisen asiantuntijoita. He haluavat jalostaa Kirsikkarinteen tontin edustamaan hienostunutta, hyvin ja ”puhtaasti” rakennettua ja suunniteltua konseptia. Unelmana on muodostaa Kirsikkarinteestä yhteisö, jota modernia ekologista arkkitehtuuria rakastavat voivat arvostaa.

 

Suunnittelun kulmakivet: arkkitehtuuri, maisema ja tontti

Kirsikkarinne on miltei 2500 m2 etelään avautuva kalliotontti, jonne sijoittuvat kaksi omakotitaloa sekä paritalo ovat jo edistyneet pitkälle. Valmistuessaan kullakin asunnolla on oma puutarha ja terassi, merinäköala sekä autotalli tai autopaikka. Ajotie, kävelytiet, sähköportit jne. ovat yhteisiä.

 

– Arkkitehtuurin, maiseman ja tontin välinen suhde on ollut tärkeimmällä sijalla suunnittelussa. Talojen harmoninen sijoittelu tontille on ollut kaiken lähtökohta. Meille oli tärkeää, että jokaiselle asunnolle on oma yksityinen puutarha oleskelu- ja keittiöpuutarha-alueineen, kertoo rakennusprojektia vetävä Maarit.

 

Pieni kylä isomman sisällä

Meren läheisyys on vaikuttanut suunnitteluun kokonaisvaltaisesti. Kahdessa taloista on etelän puolella ulkouima-allas, johon valaistu rakennus heijastuu iltaisin. Lopputulos tulee pikkuhiljaa näkyville. Korkealuokkainen kokonaisuus meren äärellä muotoutuu päivä päivältä valmiimmaksi. 

 

– Tämä on pieni kylä isomman kylän sisällä, alunperin Sisiliasta lähtöisin oleva Ignazio kuvailee Kirsikkarinteen suhdetta Marjaniemeen. 

 

Muovia ja mineraalivillaa vältellen

Hirsitalot on valmistanut Honkatalot, suomalainen yritys, joka vie hirsitaloja mm. Japaniin, Venäjälle, Tanskaan, Ruotsiin, Ranskaan, Sveitsiin ja Italiaan. Kivirakenteisen talon täystiiliharkot on taas valmistanut Wienerberger Saksassa. Betoni, muovit ja mineraalivilla ovat saaneet porttikiellon taloihin – tai niitä on käytetty vain aivan välttämättömissä kohdissa.

 

Hirsirakentaminen on siistiä

– Ensimmäisten rakennuskokemusteni kautta petyin tapaan, jolla nykyään rakennetaan taloja ja asuntoja. Melua ja sotkua joka paikassa, haitallista pölyä, jota jää rakenteisiin sisälle, ja varsinkin perinteisten materiaalien, kuten hirren, tiilien ja kiven, karttamista. Sitä vastoin, Honkatalojen hirsityömaat, kuten Kirsikkarinne, ovat puhtaita ja miellyttäviä alusta asti, toteaa Ignazio.

 

Honkatalot on hyvä yhteistyökumppani

Rakentajien liittoutuminen Honkatalojen kanssa oli hyvin luonnollinen valinta. Valenten pariskunta löysi Honkataloilta erinomaisen yhdistelmän perinteisiä materiaaleja ja modernia arkkitehtuuria, jossa teräksen ja suurten lasipintojen käyttö luovat avaruutta ja ajanmukaista tunnelmaa. 

 

– Honkatalojen kautta olemme saaneet myös erinomaisia rakennusammattilaisia, joilla on yli 20 vuoden kokemus modernien hirsitalojen pystytyksestä, Ignazio kiittelee. 

 

Maarit ja Ignazio eivät pelkää kilpailua, sillä he ovat tekemässä jotain ainutlaatuista.  He kykenevät tuottamaan erinomaisen lopputuloksen, sillä rakennusaikana rakentajia valvotaan päivittäin, jotta voidaan olla varmoja, että suunnittelijoiden ohjeita noudatetaan – tai jopa parannetaan. 

 

Laadukkaasti jokaisessa yksityiskohdassa

– Meille ei riitä rakentaa hyvin. Haluamme luovuttaa asiakkaillemme koteja, jotka ovat moderneja, terveellisiä ja samaan aikaan myötäilevät paikallista rakennusperinnettä. Olisimme voineet rakentaa perusstandardien mukaisesti ja tuottaa helposti myytäviä asuntoja. Mutta meidän kotimme ovat taitavien timpureiden ja muurareiden laadukkaasti rakentamia – viimeistä yksityiskohtaa myöten, kertovat Maarit ja Ignazio yhteen ääneen.

 

Nyt vaaditaan luonnollisia koteja

Tänä päivänä hirsirakentaminen kiinnostaa ja monet haluavat käydä tutustumassa Kirsikkarinteen työmaahan. Yksityiskodeilta vaaditaan nyt laatua. 

 

– Mitä enemmän puhumme rakennuttajien, mutta myös asiakkaiden kanssa, sitä enemmän ymmärrämme, että oman kodin rakentamisen idea on muuttunut. Luonnollinen koti, jossa ei ole käytetty haitallisia rakennusaineita ja joka on rakennettu taidolla on se, mitä nykyään Suomessakin etsitään ja vaaditaan, Ignazio paljastaa.